Päiväkoti (Lasten säilytyspaikka)

Alkuun haluan sanoa että arvostan kovasti kaikki niitä jotka työskentelevät tämän päivän varhaiskasvatusympäristöissä kuten koulut, päiväkodit, kerhot jne.
Tämä teksti on kuitenkin katsaus päiväkotimaailmaan.
Varmaan saan potkut =) mutta asiaan.

Aloitin varhaiskasvatuksessa eli toisin sanoen päiväkodissa vuonna 2007.
Tuolloin bongasin mol.fi sivustolta ilmoituksen jossa haettiin Avustajaa Tikkurilalaiseen päiväkotiin.
Ajattelin että kokeilenpa huvikseni että pääsenkö edes haastatteluun.
Äitini oli työskennellyt koko ikänsä lasten parissa, joten ajattelin että haluan ainakin kokeilla onko se yhtään minun juttuni.

Laitoin kyseisen päiväkodin esimiehelle sellaisen avoimen ja rehellisen kuvauksen itsestäni ja taidoistani. Kokemusta minulla ei ollut muuta kuin siskoni lasten kanssa leikkimisestä, mutta mielessäni ajattelin että kyllä minä selviän tuosta työstä.

Hakemus lähti ja hyvin nopeasti tuli kutsu haastatteluun, ja sen jälkeen olinkin jo ensimmäistä päivää työntekijänä päiväkotimaailmassa.
Kaikki meni hyvin ja miehellä sekä miehen näkökulmalla varhaiskasvatuksessa tuntui olevan tarvetta. Vaippojenvaihtokin sujui kuin olisin tehnyt sitä aina.
Pääsin käyttämään työssäni musiikillisia lahjojani, ja muutenkin työ tuntui palvelevan persoonaani, joka on tällainen lapsenomainen hullu heittäytyjä sekä syvällisiä pohdiskeleva keskustelija tyyppi.
Ensisijainen työni oli kuitenkin olla tukemassa kahden pojan päiväkotiarkea ja kehitystä.

Ryhmäkoko oli tuolloin 17 lasta, ja silloin tuntui että se on aika huikea määrä kun ikähaarukka oli 10kk-5 vuotta. Mutta jos olisin tiennyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan niin en olisi pukahtanut mitään.

Nykyään ryhmäkoko on 24 lasta.
Ja voi kai se tulevaisuudessa olla enemmänkin, sillä päättäjät tuijottelevat vain prosentteja, ja sitä että kuinka monta lasta jolla on Vapaapäiviä kuukaudessa -sanotaanko nyt vaikka 4 -ryhmässä on.
Lisäksi ryhmäkokoon vaikuttaa osapäivälapset.
Yksinkertainen ajattelutapa kertoo siitä että nämä vapaapäiväläiset ja osapäivälapset huomioiden, ryhmässä on ikään kuin vajausta, mutta kun nämä kaikki ovat paikalla yhtä aikaa niin silloin kyllä kolme vastuukasvattajaa on aivan liian vähän.
Esimiehethän ovat aseettomia ja kurjassa välikädessä kun ylhäältä tulee noottia joka ei perustu mihinkään muuhun kuin tilastoihin.

Sieltä ylhäältä voisi joskus astua alas ja tulla ihan paikanpäälle katsomaan, että mitä se arki päiväkodissa on.

Minun luonteellani ei ole ihme jos palaa loppuun ja voimavarat eivät enää riitä.
Minun luonteellani tällaista touhua ei voi myöskään katsoa huolettomin silmin.

Otetaanpa esimerkki ja haluan että te lukijat näkisitte tämän myös vanhemman näkökulmasta.
Jokainenhan toivoo varmasti kuitenkin kun oma lapsi on päivähoidossa, että hän saa päivähoitomaksullensa vastinetta joka on muuten näin kahden lapsen vanhempanakin ihan törkeän korkea.
 Ehkä joillekin riittää että lapsi tulee hoidetuksi (saa ruokaa, saa päivälevon, käytetään vessassa ja on mahdollisuus leikkiä), mutta on lapsella ja hänen vanhemmillaan oikeus muuhunkin.

Tässä esimerkissä ryhmässä on siis kaksikymmentäneljä lasta.
Niistä kuusi on kolmevuotiaita, seitsemän on 4-5 vuotiaita ja loput esikoululaisia.
Tässä kokoonpanossa on esimerkiksi neljä haasteita kehityksessään ja käyttäytymisessään omaavaa lasta. Lisäksi ryhmään saattaa kuulua niitä näkymättömiä lapsia, jotka eivät ole välttämättä näkymättömiä aloittaessaan päivähoidossa, mutta muuttuvat pikkuhiljaa sellaisiksi kun eivät saa enää ylityöllistetyltä vastuukasvattajalta eli aikuiselta tarvitsemaansa tukea ja huomiota.

Sillä jokainen lapsi tarvitsee vanhemmistaan erossa ollessaan ja muutenkin kasvussa ja kehityksessään tukea. Sinun ei tarvitse olla tuentarpeessa oleva lapsi, vaan lapsi itsessään jo on tuen sekä huomion tarpeessa.

Kun ryhmässä on vielä näitä juuri vanhempien sylistä irrotettuja pienokaisia, niin on soppa valmis.

Arjesta päiväkodissa tulee selviytymistaistelu, ja sitä se on niin lapselle kuin aikuisellekin.
Enää ei pystytä huomioimaan yksilöitä, ja näin ollen vahvimmat ja eniten itsestään meteliä pitävät saavat sen mitä kaikkien toivoisi saavan. Ja siinä ei auta enää se, että miten ammattitaitoinen henkilökunta on kyseessä.

Olen nähnyt senkin miten perus kiltti lapsi muuttuu uhmakkaaksi ja haastavia tilanteita aiheuttavaksi lapseksi. Eikä siitä voi häntä syyttää. Hän on huomannut että negatiivisella käytöksellä saa huomiota ja pääsee mahdollisesti jopa aikuisen syliin. Se on selviytymisstrategia ja fiksu sellainen vaikka aiheuttaakin ongelmallisia tilanteita arjen toiminnan keskellä.

Inhoan sanaa negatiivinen, mutta en nyt keksi parempaa.
Joka tapauksessa negatiivisuus tässä tilanteessa on positiivisuutta ja osoittaa sen että kaikki lapset eivät halua muuttua näkymättömiksi, ja että jokainen lapsi tarvitsee päiväkodissa ollessaan mahdollisuuden turvalliseen ja läsnä olevaan aikuiseen.

Mutta ikävä kyllä niitäkin on jotka vain tyytyvät osaansa, ja itkevät sitten kotona etteivät halua mennä päiväkotiin.

Miksi kerron tämän kaiken? Koska haluan että vanhemmatkin alkavat kyseenalaistaa varhaiskasvatuksen linjavetoja ja alkavat olla enemmän kiinnostuneita siitä että mitä siellä päiväkodissa tapahtuu, ja ennen kaikkea minkälaisissa oloissa siellä lapsi joutuu päivänsä viettämään.
Mikään budjetti ei voi mennä pienen tulevaisuuden aikuisen turvallisuuden ja kasvun edelle.
Ja myös päättäjät ovat vanhempia ja uskon vakaasti että hekin arvostavat sitä että se oma kultamuru on turvallisissa käsissä ja saa pyyteetöntä tukea ja huolenpitoa sekä Rakkautta.
Ja nekin lapset jotka tarvitsevat erityistä tukea, ansaitsevat ympäristön jossa on heille parhaat mahdollisuudet kasvaa ja oppia.


Sillä Rakkaudella ja sydämellä tätä työtä pitää tehdä. Mutta jos ihmiset palavat loppuun, niin palaa loppuun myös se rakkaus ja kiinnostus varhaiskasvattajilta työtään kohtaan, ja silloin ollaan uppoavissa "laivoissa".
Toivottavasti suunta on vielä joskus ylöspäin.

Olen puhunut.

-Arto