ARTo - #LOVESTOORI (Musiikkivideo)

Lumista Tiistaita Rakkaat ihmiset <3

Siinä se nyt on, nimittäin #Lovestoorin virallinen musiikkivideo, joka syntyi vaivattomasti ja hauskassa ilmapiirissä.

Antakoon tämä hullutteleva ja hauska musiikki iloittelu hymyn huulillenne!! Nyt on hapokas ja pirteä meininki, josta jälkimakuna positiivinen fiilis!



Iso kiitos kuuluu videolla esiintyville Terolle ja Heinille, sekä videon ulkoasusta ja meiningeistä vastaaville Sanille ja Karlolle.



Huippua loppuviikkoa!

Esikoinen on syntynyt

#Lovestoori sinkun kansikuva 

Nyt se sitten tapahtui ja enää ei voi perääntyä!!
15.11 kuluvaa vuotta, ilmestyi hartaasti kypsytetty, raikas, pirteähappoinen ensisinkkuni, joka kantaa nimeä #Lovestoori.

Pelonsekaisin tuntein odotin sitä, minkälaisia reaktioita sinkku kuuntelijoissaan herättää.
Varsinaisesti en tiedä sitä vieläkään, muuta kuin siltä osin, minkälaista palautetta olen inboxeihini saanut niin instagramissa kuin facebookissa. Ja tyytyväinen täytyy ainakin siltä osin olla, ne palautteet ovat olleet positiivisia.

Tiedän streemauskerrat ja tiedän ne jotka ovat halunneet tukea artistiurani kehitystä jakamalla biisiä, ja tykkäämällä siitä. Siitä olen todella iloinen ja nöyränä kiitän kaikkia niitä ihmisiä.

Miksi se on minulle tärkeää, no siksi, että olen tehnyt ihan helvetisti duunia ennen tätä julkaisua. Olen aina toki tehnyt musiikkia omien mieltymysten mukaan ja pyrkinyt sellaiseen stressittömään työskentelytapaan, jossa minua ei ohjaa mikään "pakkotehdähittimusiikkia" tyyppinen agenda, mutta tietysti kuten kuka tahansa taiteilija, olen minäkin toivonut että saisin tukea sille mitä teen.
Tärkeää se on myös siksi, että olen rämpinyt pohjamudissa vailla minkäänlaista kiinnostusta mihinkään, ja kuitenkin onnistunut saamaan taas elämän soimaan, kaikkien mollivoittoisten kausien jälkeen.

Aina toki tärkeää on tavoittaa niitä uusia kuulijoita, ja päästä irti siitä "kaveritsempistä", mutta kukaan tuskin voi väittää vastaan, että eikö se tunnu kuitenkin kivalta kun näet, että se mitä teet, on läheisille ja ystävillesi merkityksellistä.
Itse ainakin pyrin (en varmaan tarpeeksi) osoittamaan ystävilleni heidän tekemistensä merkityksen, koska moni asia on toteutuakseen vaatinut kuitenkin nälkävuoden verran duunia.

Olo on rentoutuneempi ja nyt ei enää seuraava julkaisu jännitä niin paljon.
Luonteeltani olen malttamaton, ja siksi helposti menetän kärsivällisyyteni.
Tuntuu että tekee mieli paahtaa satalasissa eteenpäin, ja kaikki pysähtyneisyys, hiljaisuus on vaan hiuksia repivää ja hermoja raastavaa jonotusmusiikkia.

Musiikkivideokin tehdään ja sehän on ihan helvetin hauskaa se!!
Kiva nähdä mitä siitä tulee. Olen antanut tyypeille ihan vapaat kädet ideoida videon sisältöä.
Ties vaikka olisi Transsiin Sushien kanssa osastoa, tai sähköistä hankaustanhua Hattivatti tyyliin!!
Anyleison siistii!!

Ei kai tässä.
Paljon pitää kelaa juttuja.
Livekokoonpanoa, imagoa, mutta eiköhän ne siitä selkene.
Musiikki kuitenkin puhukoon puolestaan ja olkoon ensisijaisesti se mitä tässä esitellään.
Kohujulkisuus tulkoon myöhemmin XD

Tässä on tämä iloisena sykkivän Disko Jorman rakkaudentunnustus, eli linkki suoraan itse biisiin.
Nauttikaa ja ottakaa Love kehoonne, mieleenne ja sydämeenne!

https://open.spotify.com/track/5xMP69vbApCa3iWIZXo9NT

Mental Beauty Records

Rakkaat lukijat

Kirjoittelen täältä harmaana huokailevan betoniviidakon keskeltä.

Toisinaan Tikkurila näyttäytyy sielukkaan sykkivänä urbaanikeskuksena, kun taas välillä se on kuin synkkä ja karu Mordor, jota Sauronin silmä Dixin korkeasta tornista kaitsee.

Kuten aiemmin kerroin niin minut on sainattu Mental Beauty Records nimiselle levymerkille.

Eli tulevat musiikilliset edesottamukseni julkaistaan MBR.n kautta, ja siitä voin aidosti olla iloinen.

Kulunut Kevät ja Kesä olivat jännittävää aikaa.

Olin mielestäni onnistunut lopulta löytämään minua kuvaavan musiikillisen tyylin, joka ikäänkuin aloitti uuden aikakauden ARTon musiikillisella aikajanalla.

Tavallaan jatkoin siitä mihin vuonna 2012 Roudassa biisin kanssa jäätiin, mutta samalla toin musiikkiini aimoannoksen sitä mitä ihmisenä edustan, eli hulluttelua, herkkyyttä ja suorapuheisuutta.

Tunnustin myös rehellisesti itselleni sen, että ysäri on minussa, huolimatta siitä että olen paljon kuunnellut raskaampaa musiikkia ja myös tehnyt sitä edesmenneissä Vesilaitos ja Railo-yhtyeissäni.

Ensimmäistä kertaa maltoin olla kärsivällinen ja viedä biisit parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseensa.

Eikä rockhenki ole minusta poistunut, mutta fakta vain on se, että ysärimusiikin keskellä on tullut vietettyä se kiihkein ja murroksellisin elämänvaihe, jossa lapsuus on vaihtunut kapinoivaan sekä uhmakkaaseen nuoruuteen ja sitä kautta itseään etsivään aikuisuuteen.

Syntyi neljä kappaletta, joissa kuuluu se henkinen eheytyminen ja oman rehellisen itsensä löytäminen.

Biiseissä on positiivinen viba, ja vaikka ne ovat sinänsä keskenään erilaisia, niin silti niistä muodostuu yhteinäinen ja perusteltu kokonaisuus.

Biisit saatiin valmiiksi ja tällä kertaa myös lauluraitoihin panostettiin enemmän kuin aiemmin.

Juhon kanssa oli mukavaa ja inspiroivaa työskennellä, ja hänellä oli paljon ideoita tuomaan lauluun lisää persoonallisuutta sekä sävyjä.

Biisit saivat loppusilauksensa Chartmakersilla Svanten osaavissa käsissä, ja sitten olikin aika lähteä toiviomatkalle kohti levy-yhtiöitä. 

En vieläkään oikein tiedä että miten tuo A&R henkilöiden lähentely pitäisi tehdä, mutta tein sen kuten olen tottunut tekemään.

Paljon sain kuitenkin vastauksia ja materiaali oli ainakin kuunneltu.

Perinteisin vastaus oli, "Että ei ole ihan meidän yhtiömme materiaalia."

Eräs oli sitä mieltä, että yksi biiseistäni on sellainen, että vaikka se ei ole hänen juttunsa, niin kun se julkaistaan, tulen olemaan suositumpi kuin yksikään hänen sainaamistaan artisteista.

Toivotaan.

Eniten toivon kuitenkin sitä että musiikkini herättäisi ihmisissä tunteita ja toisi iloa näiden aikojen keskellä.

No mutta MBR osoitti kiinnostuksena ja kehui erityisesti ensimmäisenä julkaistavaa #Lovestoori biisiä. Kyseinen kappale oli saanut koko johtoryhmän hymyilemään ja peukuttamaan kappaleen hittipotentiaalin puolesta.

Niin alkoivat keskustelut, ja pitkän sekä piinallisen odottelun jälkeen, sopimus syntyi.

Mulle kyseinen levymerkki oli ihan tuntematon ja löysinkin MBR.n ihan sattumalta, kun heidän mainoksensa ponnahti eteeni facebookkia somettaessani.

Pääasiana itselle kuitenkin oli se että musiikkiani julkaistaisiin ja että siihen markkinointiin saisi vähän apua.

Ja MBR.n toiminnan arvomaailma tuntui kuitenkin olevan omaa sydäntä lähellä, heidän korostaessaan toiminnassaan artistilähtöisyyttä ja inhimillisyyttä.

Lisäksi heidän toimintansa aloittamisen taustalla on myös se, että ne joiden on hankalampi saada ääntään kuuluviin, saisivat musiikkiaan julkaistavaksi ja ääntään kuuluville.

MBR.n kohdalla puhutaan esimerkiksi mielenterveyskuntoutujista ja kehitysvammaisista.

Musiikki kuuluu kaikille, ja on hienoa jos tällaisella toiminnalla voidaan tukea sekä edistää edellä mainittujen ihmisryhmien mahdollisuuksia saada omaa taidettaan kaiken kansan ihmeteltäväksi.

Itsekin rankkoja elämänvaiheita läpikäyneenä ja kehitysvammaisen siskon pikkuveljenä, on minulle ilo ja kunnia saada edustaa Mental Beauty Recordsia.

Kaikkea hyvää ja tietenkin Loventäyttämää Isänpäivää kaikille iseille

-ARTo

The Boycott - Kuuma vai haalea uudelleenlämmitys

Tommi Läntisen kipparoima Boycott on minulle hyvinkin tuttu bändi, vaikkakaan en varsinaisesti yhtyettä ole koskaan fanittanut tai kuunnellut. Kiitos kuitenkin siskojeni, on minunkin korvieni käytäviin onnistuttu poraamaan suhteellisen suuri määrä kyseisen yhtyeen musiikillista antia.
Läntinen ja silloiset kahdeksankymmentäluvun originaalikokoonpanon jäsenet ovat tuijottaneet minua rock-uskottavasti siskojeni huoneen seinältä kun olin lapsi. Sieltä tuijottelivat niin ikään myös eräskin Ressu Redford ja Neumann. Ja näiden jokaisen herran niin Läntisen kuin kahden viimeksi mainittujenkin bändeiltä on jäänyt paljon elämään tajunnan perukoihin ja kotimaisen musiikin historiaan. Niitä legendaarisimpia biisejä lienee turha mainita tässä kohtaa.
Ja niin mukavaa kuin menneitä onkin muistella, niin nyt puhalletaan nostalgian pölyt hartioilta ja eletään tässä ja nyt!!

Vaikka en ole Boycott yhtyeen varsinainen fani aiemmin ollutkaan, niin Tommi Läntiseltä ja hänen musiikiltaan en ole voinut välttyä, tuskin kukaan on voinut.
Ja mielipiteitä tästä herrasta ja hänen musiikistaan on moneen asentoon.
Se on surullinen tosiasia että nyky-yhteiskuntamme trendi on, että julkkisjengiä dumataan somessa pierunkuorisohvien pohjilta älylaitteiden näytöt vihasta huurtuen.
Se on myös fakta joka julkisuuteen haluavan on hyvä tiedostaa, ja se on myös yksi julkisuuden hinta.
Pahoinvointi kärjistyy negatiivisuudessa jolle ei tunnu olevan muuta motiivia kuin se, että voi purkaa oman huonon olonsa muihin.
Siksi oli jopa aavistuksen järkyttävää lukea eräs yhtyeen comeback-albumin arvio, jossa päällimmäisenä loisti kriitikon henkilökohtainen mielipide Läntistä kohtaan, ja mukanerokas verbaaliakrobatia, jonka ensisijaisena tarkoituksena tuntui olevan ajatus, että mitä ne vanhat starat yrittää edelleen tippaletkujensa kanssa tulla elättelemään toiveita menestyksestä.
Ehkä minunkaan on turha puhua comebackista tässä yhteydessä, sillä kyseessä on ennemminkin yhtyeen uusi syntyminen, jossa kipparilla on uusi miehistö takanaan.

Mape Ollilalle tiedoksi, että niin kauan kuin henki pihisee ja musisointi onnistuu, niin kauan on lupa yrittää! Ja musiikki kuuluu kaikille!

Olen haaveillut siitä että saisin kirjoittaa arvioita joihinkin musiikkijulkaisuihin, ja nähdessäni Tommin reaktion kyseistä arviota kohtaan, tajusin että nyt on tärkeää ottaa kantaa, ja mikäs sen parempi kannanotto kuin kirjoittaa oma arvio kyseisestä abumista.
Eikä The Mighty levyn arvio ollut suinkaan ainoa laatuaan, jossa itse levyn sisältöön ei oltu juurikaan paneuduttu. Joten tulen kirjoittamaan tulevaisuudessa enemmänkin, mutta aloitetaan tästä.
Sain muuten kunnian näytellä yhtyeen uuden tulemisen käynnistäneellä musiikkivideolla yhdessä Juha Veijosen ja Eeva Litmasen kanssa, mutta lupaan teille että tämä arvio on täysin rehellinen ja The Mighty albumin sisältöön paneutuva, eikä mikään ulkomusiikillisia asioita läpikäyvä, elämäänsä kyllästyneen markan Kajavan kyhäelmä. Se siitä pohjustuksesta. Ugh!

p.s  En ole koskaan ollut mikään pilkunviilaajien Laudatur, joten pahoittelut siitä

BOYCOTT:THE MIGHTY ****

Boycott on palannut tai uudestisyntynyt, miten sen haluaa kukakin tulkita.
Tommi Läntisen legendaarisesta yhtyeestä ei ole jäljellä enää muita kuin mies itse, mutta ehkä juuri siksi on mielenkiintoista lähteä tutustumaan tähän lähestulkoon uuteen versioon kyseisestä bändistä.
Soittopuolella lahjojaan tässä nykykokoonpanossa esittelevät Henrik Strang, Roope Riihijärvi, Niko Kokko, Petteri Korhonen ja Jaakko Kiuru. 

Ennen tätä arviota olin kuullut vain pari biisiä, jotka lupailivat jo suhteellisen paljon, ja siksi onkin mielenkiintoista kuulla, ulottuuko maistuva musiikillinen anti myös singlebiisien ulkopuolelle.

Kaikki tietää sen Thunder biisin jossa on läpi kestonsa kulkeva legendaarinen tilulilu, mutta ei siitä sen enempää.
Boycott yhtyeen albumin avaavan raidan nimi on myös Thunder, mutta siihen sitten yhtäläisyydet loppuvatkin tuon AC/DC yhtyeen kappaleen kanssa, ellei kiinnitetä huomiota kertosäkeessä korkealta kajahtaviin taustalauluihin jotka voisivat olla Johnsonin laulamia.

Thunder on klassista rokkia, joka tuo varmasti mielleyhtymiä suuntaan ja toiseen, mutta mielestäni vertailu siihen ja siihen yhtyeeseen on lähinnä tapa kalastella kuulijoita muiden bändien varjolla.
Jokainen artisti ja bändi haluaa kuitenkin kuulostaa omalta persoonalliselta itseltään, vaikka ne rakkaat idolit siellä olisivatkin vaikuttaneet musiikillisten visioiden syntyyn.
Thunder on pätevä alku, joka tuo ison stadionkeikan tunnelman kotisohvalle.
Se ei liioittele vaan kumartaa perinteisen rokin suuntaan kaikkine maistuvine kliseineen, ja eikä siinä, näinhän se kuuluu tehdä!!
Vähän lisää vielä vaaran tuntua kehiin niin ollaan ihan klassikkomeiningeissä, nyt toteutus jää hieman pehmeäksi kovasta yrityksestä huolimatta.
Toisena esittäytyvä Partners in Crime jatkaa Thunderin tasoittamalla tiellä, ollen aavistuksen rivakampi ralli. Biisi on nimensä mukaisesti aloitusraidan rikostoveri, sisältäen jälleen rokkikukkoilevaa äijälaulua kertosäkeessä. Kitarasoolon kohdilla maistuu Iron Maiden, eikä se ole koskaan huono juttu.  Kauttaaltaan biisi on toimiva kokonaisuus, joka jää jauhamaan daijuni syövereihin.
Kolmantena iskee kehiin Still I Rise joka on kaikilla osa-alueillaan juuri sitä mitä musiikki parhaimmillaan on. Tästä biisistä tehtiin myös tuo johdannossa mainitsemani musiikkivideo.
Jo kuvauksissa liikutuin kappaleen yleistunnelmasta ja totesin että biisi on äärettömän koskettava, vaikka kyseessä ei edes varsinaisesti ole mikään balladi.
Kappaleessa on elämän makua ja se muistuttaa siitä miten vaikeuksien takaa pitäisi yrittää nähdä myös se parempi huominen. Samalla se myös muistuttaa mahdollisuudesta muutokseen ja uuteen alkuun. Joten mikäpä sen parempi kappale käynnistämään yhtyeen uusi aikakausi. Biisi on myös albumikokonaisuuden yksi helmistä, jonka soisi saavan enemmän huomiota.
Seuraavaksi kuullaan Spirit of Liberty, joka painaa taas kaasupoljinta äskeisen tunnelmoinnin jälkeen ja puhaltaa lisää toivoa näiden synkkien ja vihamielisten aikojen keskellä. Kappale antaa väkisinkin positiivista energiaa ja nousee samalla myös tämän albumin parhaimpien kappaleiden kärkikahinoihin.
Sitten onkin vuorossa yllättävänkin romanttista vuoropuhelua yhdessä Ina Forsmanin kanssa kappaleessa Bittersweet. Ollaan vähän siellä Tina Turnerin ja Eros Ramazzottin hittidueton suunnalla, joskaan ei yhtä dramaattisin vivahtein. Biisi on vähän siinä ja siinä, että sopiiko se tälle albumille. Yksittäisenä kokonaisuudesta erotettuna kappaleena se toimii varmasti vallan mainiosti, mutta nyt jää väkisinkin tuon abumin vahvan alun jälkeen fiilis, että tässä tuli liikaa saippuaa silmiin.

Levy jatkuu edelleen rauhallisissa tunnelmissa, mutta Fire In The Heart on jo selkeästi taas suunta ylöspäin äskeisen kompuroinnin jälkeen.
Rauhallisilla vesillä jatketaan edelleen ja Rakkauden miinakentälle päästään kappaleessa Love is a minefield. Jokseenkin The Eaglesin balladeja mieleen tuova kappale onnistuu koskettamaan ja saa tämän kuulijan pohtimaan enemmänkin rakkauden monimuotoisuutta kaikkine myötä ja vastamäkineen. Se konkretisoi omat parisuhde kokemukset ja nousee yhdeksi levyn parhaimmista kappaleista. Ja kun Läntinen revittää Steven Tylermaisiin rääkäisyihin asti, on tämä rakkauden kuvaelma ostettava!!
Juuri kun olen vaipunut haikeuden kehtoon tunnelmoimaan, on aika jälleen käynnistää moottorit.
Hour Of The Wolf iskee naamaan isolla kädellä ja tuottaa mielihyvää vahvasti rokkaavalla meiningillä ja maistuvalla pianomarinadilla.
Seuraavana kuultava Perfect Night on kivasti groovaava kappale joka vie kuulijansa ikimuistoisen illan muisteloihin. Bailaavan kaupungin sykkeeseen.
Albumi jatkaa vahvasti hyväksi havaitulla reseptillä loppuaan kohden, American songin, Siroccon ja No One, Baben siivittämänä.

Levyn jälkeen olo on hyväntuulinen ja toiveikas.
Boycott osoittaa että rehellinen rockmusiikki elää ja voi hyvin.
Itse kaipasin välillä vähän enemmän särmää ja sitä soundillisesti raskaampaa otetta, mutta näille puutteille ja parille kompuroivalle, minun korvaani albumille sopimattomille kappaleille antaa anteeksi, sillä levy jättää kuitenkin kokonaisvaltaisen mielihyvän tunteen.
Se on lähes alusta loppuun vaivatonta kuunneltavaa, joka sisältää parhaimmillaan todella syvälle iskeviä biisejä, ja on kuten yhtyeensä kapteenikin, vilpitön omannäköinen itsensä.
Läntisen käheä ja karismaattinen ääni antaa musiikille tunnistettavuuden ja elämänkokemuksen sävyn, jota hienosti tukevat taitavat nuoremman sukupolven ääntä esille tuovat muusikot.
Boycott ei ole vain Tommi Läntinen, vaan se on oikea bändi jota tulee arvostaa sellaisenaan kuin se nyt esittäytyy. Eikä sillä ole mitään hävettävää, eikä toisaalta hävittävääkään, sillä musiikki kuuluu tarjoilla juuri sellaisena kuin se omasta mielestä parhaalta tuntuu
Kiitos tästä rehellisen konstailemattomasta musiikkielämyksestä.

Uskon että myös edesmennyt Ari"Hombre"Lampinen kuuntelee tätä hymyillen taivaan jukeboxista.

Tämän hetken oloja, tiloja ja iloja

Hei kaikki jotka mahdollisesti luette tätä blogiani, ja vaikka tätä ei lukisi kukaan niin silti on hyvä itse muistaa tämän olemassaolo niin päiväkirjana kuin terapeuttisenakin väylänä. Nyt oli aika taas tulla tänne.

Eilen ahdisti kovasti ja "paniikkinappula" oli käytössä.
Pelkäsin.
Olin huolissani.

Tänä vuonna on tapahtunut ja tulee tapahtumaan kaikkea kivaa, mutta silti ajoittain tunnen suurta ahdistusta kaikesta. Eipä se kai mikään ihme ole, ottaen huomioon sen mitä minulla viime vuonna diagnosoitiin. Eheytyminen ei tapahdu hetkessä, mutta huomattavasti paremmin on mennyt.
On ollut kuitenkin paljon enemmän hyviä päiviä kuin huonoja, mutta sitten kun se paha päivä iskee, niin se on sitten todella paha. Mikään ei tuota iloa, ja mikään ei tunnu miltään.
Tuntuu vain että oma olemassaoloni on yhdentekevä ja se mitä teen, ei kiinnosta ketään.
Voitte siis kuvitella että näissä tunnelmissa ja tältä olopohjalta onnistumisista iloitseminen on suhteellisen haastavaa. Mutta kuulunee taudinkuvaan. Luulen.

Olen saavuttanut jotain, mitä olen tavoitellut kymmenen vuotta.
Minulla on levytyssopimus ja ensimmäinen single julkaistaan 15.11.
Biisi kantaa nimeä #Lovestoori , ja se on kappale jonka päätyminen ensimmäiseksi singleksi tai yleisesti tuotettavaksi, ei ollut mikään itsestäänselvyys.
Puolisoni oli sitä mieltä ettei tällainen 191cm pitkä ja karvainen äijänköriläs voi esittää jotain niin siirappista, ja melkein uskoin sen, kunnes tajusin hänen olevan väärässä.
Ei ulkoinen olemukseni voi määritellä sitä, että minkälaista musiikkia esitän tai minkälaisia sanoituksia musiikkiini kirjoitan. Minä olen vittu herkkä ja syvällinen mies, joka on kasvanut ysäriteknon keskellä ja joutunut katsomaan arki-iltapäivisin Kauniita ja Rohkeita!! Mitä luulette, millainen ihminen kasvaa sellaisen keskellä eläneestä talirauhasten kanssa painineesta murrosikäisestä nuoresta? Vastaus on, että tällainen.
#Lovestoori otettiin siis käsittelyyn, ja näillä keloilla:"Pitää olla saippuaoopperan tunnaria, The Beatlesin Eleanor Rigbya, ja Risteilydiskoa", ja sitä saatiin.
Kyseinen biisi mahdollisti myös osittain levytyssopimuksen, koska siitä pitivät yksimielisesti kaikki Mental Beauty Recordsin johtoryhmässä.
Eli MBR on nyt toistaiseksi musiikkini koti, ja se on hyvä se! Kerron levymerkistä sitten enemmän jossain vaiheessa. Ja kyllä se parempikin puolisko on jo pyörtänyt mielipiteensä.

Kun keskustelin ystäväni ja tuottajani Samin kanssa siitä, että onko hän johdatettuaan minut lauluntekijän tielle, aiheuttanut minulle enemmän haittaa kuin hyötyä, niin voin sanoa että jos en olisi alkanut tehdä omaa musiikkia, niin elämäni voisi olla ainakin henkisellä tasolla paljon köyhempää.
Laulujen tekeminen on minun yksi tapani kirjoittaa päiväkirjaa, ja jättää perintöä lapsilleni.
Vaikkakin teksteissä on paljon ulkopuolista näkemystä kuten havaintoja ihmisistä, ilmiöistä ja elämästä yleensä, niin aina siellä on myös jotain henkilökohtaistakin.
Musiikin kautta pystyn myös terapiamielessä auttamaan itseäni, ja jäsentämään ajatuksiani.
Olen erittäin kiitollinen siitä että minut potkaistiin tälle tielle, vaikka pettymyksiä on matkan varrelle mahtunut. Ne ovat mennyttä ja niistä on päästy yli, ja kuten elämä on opettanut niin pettymyksiä tulee jatkossakin. Se on elämää se.

Tämähän on todella jännittävää ja pelonsekaista aikaa kun oma biisi ollaan virallisesti julkaisemassa.
Pitää miettiä että millainen artisti haluaa olla. Mikä on se oma juttu?
Välillä tekee mieli vetää koko biisi takaisin ja ryömiä kellariin runkkaamaan omaa mitättömyyttään, ja välillä taas tekee mieli vetää kännit ja kuuluttaa koko maailmalle asiasta!

Toivon että jengi tykkää. Ei kai tässä muutakaan voi toivoa.
Ja jos ei muuta niin ainakin olen löytänyt biisientekemisen ilon jälleen ja materiaalia on syntynyt, eikä yhtään hassumpaa sellaista, vaikka itse sanonkin.

Tänä vuonna iloa ovat tuottaneet myös parit televisioprojektit.
Isoimman maininnan ansaitsee PUNK'D SUOMI ,johon ajauduin kuin vahingossa källittämään Roope Salmista ja Tiia Elgiä. Mieleenpainuva kokemus, eikä todellakaan mikään pala juustokakkua.
Olla nyt ilkeä tarkoituksella, ja niin ettei paljasta kohteelle, että nyt ollaan tekemässä piilokameraa.
Moskito Televisionin työryhmä oli aivan huippua, ja en voi muuta kuin kiittää heitä siitä, että luottivat kykyihini suoriutua tehtävästä mallikkaasti.
Palautettakin on tullut ja hyvin positiivista sellaista, joten ei mennyt hukkaan. Toinen jaksoista on vielä esittämättä, ja sen pitäisi tulla Subilta 29.11 klo 21 , joten älkää missatko.
Linkki tuohon Roope Salmisen pränkkiin tämän tekstin alla. Jakso kokonaisuudessaan Katsomossa.

Toivottavasti televisioesiintyminen poikii lisää työmahdollisuuksia!

Eli kyllähän tässä ilonaiheita on ollut paljon, mutta tällaisena vähän malttamattomana, impulsiivisena ja vielä jokseenkin henkisesti haperona ihmisenä, se vaan on välillä vaikeeta.
Elämä heittelee kapuloita juuri kun olet päässyt tanssimaan voitontanssia, ja sitä vaan yrittää väistellä minkä lonkistaan pääsee.

Kiitos kun jaksoit tänne asti.
Pitäkää huolta lähimmäisistänne ja muistakaa kysyä aina välillä, että mitä kuuluu?
Se ei ole näinä someaikoina kovin vaikeaa.
Kiire on aina kaikilla mutta jos oikein pysähtyy miettimään, niin koskaan ei voi olla niin kiire.
Muutama minuutti aikaasi jollekin toiselle voi olla joskus todella arvokasta.

Pitäkää huoli myös itsestänne <3

Menen järsimään lohtulättyäni.

Rakkaudella

-ARTo

https://www.mtv.fi/tv/ohjelmat/punk-d/uutiset/artikkeli/roope-salmisen-hermoja-koetellaan-julmassa-pilassa-jos-koitat-saada-mua-suuttumaan-niin-se-ei-tule-tapahtumaan/6628840#gs.y9e3AHc

Miten mulla menee?

Miten minulla menee? Joudun kysymään sitä itse itseltäni, kun ei sitä kukaan muukaan minulta kysy.

Kun avoimesti viime Syksynä tunnustin ja tunnistin vaikean masennuksen kohdallani, en tehnyt sitä siksi, että haluaisin katiskakaupalla empatiaa tai sääliä, vaan tein sen että muutkin mielensä ja jaksamisensa kanssa kamppailevat ihmiset voisivat rohkeasti tulla ulos pimeästä ja myöntää tarvitsevansa apua.

Oikeastaan ainoa mitä toivoin, että joku olisi jossain vaiheessa kysynyt minulta, että mitä minulle kuuluu? Tarvitsenko keskustelukumppania?  Olenko päässyt henkisen ja fyysisen hyvinvointini kanssa tasapainoon, vai onko tullut takapakkia ja niin edelleen. Mutta koin saaneeni vastaukseksi vain hiljaisuuden.
En tiedä miten ihmiset tällaisen henkisen pahoinvoinnin ymmärtävät vai ymmärtävätkö ollenkaan.
En tiedä , koska kukaan ei varsinaisesti, ei edes ystäväni, tulleet puhumaan asiasta kanssani.
Enkä tuomitse heitä siitä, sillä voihan olla ettei asiaan löydy oikein sanoja, ja tämä voi tuntua haastavalta aiheelta käsitellä.

Ehkä nykyään peukku facebookissa on sama kuin sanoisi, että mä ymmärrän sua ja tuen sua.

Syön lääkkeitä, ja ne vaihdettiin uusiin koska ensimmäinen lääke aiheutti kaikenlaisia sivuoireita eikä varsinaisesti parantanut meininkejä.
Tämä uusi lääke on pitänyt mielen tasaisena, ja olen pystynyt jälleen inspiroitumaan sekä saamaan nautintoa niistä asioista, jotka minulle niitä eniten tuottavat.
Mutta huonot päivät ne ovat tämänkin lääkityksen kanssa, ehkä vain kuopat eivät ole niin syviä, kuin mitä ne olivat silloin pimeimmän masennusjakson aikana.

Paljon olen pohtinut asioita ja miettinyt masennuksen, ahdistuneisuuden ja persoonassa tapahtuneitten muutosten vaikutusta sosiaalisiin suhteisiini.
Vaimoni on valistanut minua siitä, miten olen pahimmillani käyttäytynyt, ja toki olen itsekin tunnistanut ikäviä piirteitä itsestäni.

Kun nyt mietin niin tämä kaikki diagnosoitu on voinut vaikuttaa elämässäni jo hyvinkin pitkään.
En vain ole tajunnut sitä, mutta kun nyt pohtii sitä, miten yksinäinen loppujen lopuksi nykyään on, niin voi olla että olen itse ajanut minulle tärkeitä ihmisiä kauemmaksi, ja sitä kautta jäänyt geimien ulkopuolelle. Tai sitten vaan kuvittelen, ja en ole itse ollut aktiivinen heidän kontaktoimisessaan.

Itsetuhoisuus mielletään usein itsensä vahingoittamiseen fyysisesti, mutta itsetuhoinen voi olla myös henkisesti ja sosiaalisesti. Sillat on helppo polttaa, mutta niiden uudelleen rakentaminen vaatii nöyrtymistä ja peiliinkatsomista. Helposti syyttää muita ja on katkera toisten onnistumiselle, vaikka voisi käyttää aikansa siihen, että miten minä itse tulisin parhaiten menestymään valitsemallani polulla. Eli hyvin pitkälti on kyse ajankäytöstä. Miten käytät aikasi? Jäätkö pureskelemaan tappiopurkkaa ja hokemaan itsellesi sitä miten muut ei vaan ymmärrä, vai nostatko leuan pystyyn ja jatkat eteenpäin. Helpommin sanottu kuin tehty. Ja kyllä jokaisella on oikeus vetäytyä pimeään erämökkiinsä nuolemaan haavojaan ja käsittelemään takaiskujaan jos siltä tuntuu, mutta se, että osaa myös nousta ja osoittaa olevansa lannistumaton, on tärkeää.

Itsekin tässä on saanut turpaan oikein isolla kädellä, eikä elämän nurjanpuolen jumalat ole vieläkään jättäneet minua rauhaan, eivätkä varmaan koskaan kokonaan jätäkään, mutta ainakin olen yrittänyt itse omilla toimillani haistattaa kaamokselle vitut, ja sitä kautta tehdä elämästäni mielekkäämpää.

Mutta aina on joku tai jokin joka yrittää painaa päätä mutaan, kuten esimerkiksi KELA

Kela on ystävä ja vihollinen.
Kela tekee arjestasi hetkeksi juhlaa, mutta rampauttaa sinut samantien, juuri kun luulet että voit maksaa puhelinlaskun.
Kelan mielestä irtisanoutumiseni varhaiskasvatustyöstä oli perusteeton.
Kelan mielestä 700 euroa kuussa riittää elämiseen ja perheen elinkustannusten ylläpitämiseen kun siitä on maksettu 560 euroa omaa vuokra-osuuta ynnä muita pakollisia laskuja.
Kela on sitä mieltä että nelihenkiselle perheelle löytyy alle 1000 eurolla kuussa asunto joka olisi lähellä poikani tulevaa koulua, ja lähellä tyttäreni päivähoitopaikkaa. Ja kun lapset alkavat olla kyrpiintyneitä asumaan samassa huoneessa, niin neljä huonetta käsittävä asunto alkaa olla ajankohtainen.
Kelan tyypit voisivat ehkä tutustua vuokra-asuntomarkkinoihin ja erityisesti asuntojen hintoihin.

Näin se on. Kun alat saamaan itseäsi kuntoon ja yrität tehdä asioita joista eniten nautit, niin sitten tulee muut ongelmat. Väkisinkin tulee fiilis että ihmisen pitäisi vaan tehdä työtä, ihan sama tuottaako se minkäänlaista tyydytystä, tai vastaako työ uratoiveitasi, kunhan vaan et tule ruinaamaan Kelan tai muiden vastaavien tahojen etuuksia.

En todellakaan olisi missään tekemisissä näiden tahojen kanssa jos ei olisi pakko.
Vihaan tätä työttömyyttä ja olen yrittänyt kaikkeni työllistymisen suhteen, ja tulen yrittämäänkin.
Välillä itken täällä kotona ja punnerran vitutukseeni, mutta minä todella yritän.

Uutta musaakin syntyy ja biisit ovat tuotantovaiheessa. Meininki kappaleissa on positiivisempi kuin mitä tilanteessani voisi odottaa. Yritän olla toiveikas ja teen vitusti töitä sen eteen että minusta tulisi vielä joskus ihminen joka tulee toimeen sillä alalla, mille eniten lahjoja ja osaamista löytyy.

Tämä teksti on taas aikamoinen vuoristorata ja tajunnan pyttipannu, mutta päätän tämän siihen millä tämän aloitinkin.

Kysykää ystäviltänne - "Mitä kuuluu?"
Kaikki ei näy päälle päin, ja kukaan tässä maailmassa ei ole niin vahva, etteikö joskus tarvitsisi tukea.

Pahoittelen jos viime aikojen käyttäytymiseni on ollut epäkorrektia, agressiivista, ja sosiaalisesti sisäänpäin kääntynyttä, mutta siihen on ollut syynsä.

Ja lopuksi.
Masennus ei tartu, eikä masentunutta tai sen kanssa kamppaillutta ihmistä tarvitse vältellä.
Ihminen voi olla väsyneempi, etäisempi ja vähemmän kiinnostunut, mutta se sama ihminen siinä silti on.

Mitä teille kuuluu?

Rakkaudella Arto

Poliisit - Pelti Kiinni Komediasarja

Käsikirjoittamani ja "tuottamani" sarja jossa myös näyttelen mukana. Huumori ja näytteleminen, parasta terapiaa musiikin kanssa.