maanantai 20. marraskuuta 2017

Esikoinen on syntynyt

#Lovestoori sinkun kansikuva 
Nyt se sitten tapahtui ja enää ei voi perääntyä!!
15.11 kuluvaa vuotta, ilmestyi hartaasti kypsytetty, raikas, pirteähappoinen ensisinkkuni, joka kantaa nimeä #Lovestoori.

Pelonsekaisin tuntein odotin sitä, minkälaisia reaktioita sinkku kuuntelijoissaan herättää.
Varsinaisesti en tiedä sitä vieläkään, muuta kuin siltä osin, minkälaista palautetta olen inboxeihini saanut niin instagramissa kuin facebookissa. Ja tyytyväinen täytyy ainakin siltä osin olla, ne palautteet ovat olleet positiivisia.

Tiedän streemauskerrat ja tiedän ne jotka ovat halunneet tukea artistiurani kehitystä jakamalla biisiä, ja tykkäämällä siitä. Siitä olen todella iloinen ja nöyränä kiitän kaikkia niitä ihmisiä.

Miksi se on minulle tärkeää, no siksi, että olen tehnyt ihan helvetisti duunia ennen tätä julkaisua. Olen aina toki tehnyt musiikkia omien mieltymysten mukaan ja pyrkinyt sellaiseen stressittömään työskentelytapaan, jossa minua ei ohjaa mikään "pakkotehdähittimusiikkia" tyyppinen agenda, mutta tietysti kuten kuka tahansa taiteilija, olen minäkin toivonut että saisin tukea sille mitä teen.
Tärkeää se on myös siksi, että olen rämpinyt pohjamudissa vailla minkäänlaista kiinnostusta mihinkään, ja kuitenkin onnistunut saamaan taas elämän soimaan, kaikkien mollivoittoisten kausien jälkeen.

Aina toki tärkeää on tavoittaa niitä uusia kuulijoita, ja päästä irti siitä "kaveritsempistä", mutta kukaan tuskin voi väittää vastaan, että eikö se tunnu kuitenkin kivalta kun näet, että se mitä teet, on läheisille ja ystävillesi merkityksellistä.
Itse ainakin pyrin (en varmaan tarpeeksi) osoittamaan ystävilleni heidän tekemistensä merkityksen, koska moni asia on toteutuakseen vaatinut kuitenkin nälkävuoden verran duunia.

Olo on rentoutuneempi ja nyt ei enää seuraava julkaisu jännitä niin paljon.
Luonteeltani olen malttamaton, ja siksi helposti menetän kärsivällisyyteni.
Tuntuu että tekee mieli paahtaa satalasissa eteenpäin, ja kaikki pysähtyneisyys, hiljaisuus on vaan hiuksia repivää ja hermoja raastavaa jonotusmusiikkia.

Musiikkivideokin tehdään ja sehän on ihan helvetin hauskaa se!!
Kiva nähdä mitä siitä tulee. Olen antanut tyypeille ihan vapaat kädet ideoida videon sisältöä.
Ties vaikka olisi Transsiin Sushien kanssa osastoa, tai sähköistä hankaustanhua Hattivatti tyyliin!!
Anyleison siistii!!

Ei kai tässä.
Paljon pitää kelaa juttuja.
Livekokoonpanoa, imagoa, mutta eiköhän ne siitä selkene.
Musiikki kuitenkin puhukoon puolestaan ja olkoon ensisijaisesti se mitä tässä esitellään.
Kohujulkisuus tulkoon myöhemmin XD

Tässä on tämä iloisena sykkivän Disko Jorman rakkaudentunnustus, eli linkki suoraan itse biisiin.
Nauttikaa ja ottakaa Love kehoonne, mieleenne ja sydämeenne!

https://open.spotify.com/track/5xMP69vbApCa3iWIZXo9NT




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti