Miten mulla menee?

Miten minulla menee? Joudun kysymään sitä itse itseltäni, kun ei sitä kukaan muukaan minulta kysy.

Kun avoimesti viime Syksynä tunnustin ja tunnistin vaikean masennuksen kohdallani, en tehnyt sitä siksi, että haluaisin katiskakaupalla empatiaa tai sääliä, vaan tein sen että muutkin mielensä ja jaksamisensa kanssa kamppailevat ihmiset voisivat rohkeasti tulla ulos pimeästä ja myöntää tarvitsevansa apua.

Oikeastaan ainoa mitä toivoin, että joku olisi jossain vaiheessa kysynyt minulta, että mitä minulle kuuluu? Tarvitsenko keskustelukumppania?  Olenko päässyt henkisen ja fyysisen hyvinvointini kanssa tasapainoon, vai onko tullut takapakkia ja niin edelleen. Mutta koin saaneeni vastaukseksi vain hiljaisuuden.
En tiedä miten ihmiset tällaisen henkisen pahoinvoinnin ymmärtävät vai ymmärtävätkö ollenkaan.
En tiedä , koska kukaan ei varsinaisesti, ei edes ystäväni, tulleet puhumaan asiasta kanssani.
Enkä tuomitse heitä siitä, sillä voihan olla ettei asiaan löydy oikein sanoja, ja tämä voi tuntua haastavalta aiheelta käsitellä.

Ehkä nykyään peukku facebookissa on sama kuin sanoisi, että mä ymmärrän sua ja tuen sua.

Syön lääkkeitä, ja ne vaihdettiin uusiin koska ensimmäinen lääke aiheutti kaikenlaisia sivuoireita eikä varsinaisesti parantanut meininkejä.
Tämä uusi lääke on pitänyt mielen tasaisena, ja olen pystynyt jälleen inspiroitumaan sekä saamaan nautintoa niistä asioista, jotka minulle niitä eniten tuottavat.
Mutta huonot päivät ne ovat tämänkin lääkityksen kanssa, ehkä vain kuopat eivät ole niin syviä, kuin mitä ne olivat silloin pimeimmän masennusjakson aikana.

Paljon olen pohtinut asioita ja miettinyt masennuksen, ahdistuneisuuden ja persoonassa tapahtuneitten muutosten vaikutusta sosiaalisiin suhteisiini.
Vaimoni on valistanut minua siitä, miten olen pahimmillani käyttäytynyt, ja toki olen itsekin tunnistanut ikäviä piirteitä itsestäni.

Kun nyt mietin niin tämä kaikki diagnosoitu on voinut vaikuttaa elämässäni jo hyvinkin pitkään.
En vain ole tajunnut sitä, mutta kun nyt pohtii sitä, miten yksinäinen loppujen lopuksi nykyään on, niin voi olla että olen itse ajanut minulle tärkeitä ihmisiä kauemmaksi, ja sitä kautta jäänyt geimien ulkopuolelle. Tai sitten vaan kuvittelen, ja en ole itse ollut aktiivinen heidän kontaktoimisessaan.

Itsetuhoisuus mielletään usein itsensä vahingoittamiseen fyysisesti, mutta itsetuhoinen voi olla myös henkisesti ja sosiaalisesti. Sillat on helppo polttaa, mutta niiden uudelleen rakentaminen vaatii nöyrtymistä ja peiliinkatsomista. Helposti syyttää muita ja on katkera toisten onnistumiselle, vaikka voisi käyttää aikansa siihen, että miten minä itse tulisin parhaiten menestymään valitsemallani polulla. Eli hyvin pitkälti on kyse ajankäytöstä. Miten käytät aikasi? Jäätkö pureskelemaan tappiopurkkaa ja hokemaan itsellesi sitä miten muut ei vaan ymmärrä, vai nostatko leuan pystyyn ja jatkat eteenpäin. Helpommin sanottu kuin tehty. Ja kyllä jokaisella on oikeus vetäytyä pimeään erämökkiinsä nuolemaan haavojaan ja käsittelemään takaiskujaan jos siltä tuntuu, mutta se, että osaa myös nousta ja osoittaa olevansa lannistumaton, on tärkeää.

Itsekin tässä on saanut turpaan oikein isolla kädellä, eikä elämän nurjanpuolen jumalat ole vieläkään jättäneet minua rauhaan, eivätkä varmaan koskaan kokonaan jätäkään, mutta ainakin olen yrittänyt itse omilla toimillani haistattaa kaamokselle vitut, ja sitä kautta tehdä elämästäni mielekkäämpää.

Mutta aina on joku tai jokin joka yrittää painaa päätä mutaan, kuten esimerkiksi KELA

Kela on ystävä ja vihollinen.
Kela tekee arjestasi hetkeksi juhlaa, mutta rampauttaa sinut samantien, juuri kun luulet että voit maksaa puhelinlaskun.
Kelan mielestä irtisanoutumiseni varhaiskasvatustyöstä oli perusteeton.
Kelan mielestä 700 euroa kuussa riittää elämiseen ja perheen elinkustannusten ylläpitämiseen kun siitä on maksettu 560 euroa omaa vuokra-osuuta ynnä muita pakollisia laskuja.
Kela on sitä mieltä että nelihenkiselle perheelle löytyy alle 1000 eurolla kuussa asunto joka olisi lähellä poikani tulevaa koulua, ja lähellä tyttäreni päivähoitopaikkaa. Ja kun lapset alkavat olla kyrpiintyneitä asumaan samassa huoneessa, niin neljä huonetta käsittävä asunto alkaa olla ajankohtainen.
Kelan tyypit voisivat ehkä tutustua vuokra-asuntomarkkinoihin ja erityisesti asuntojen hintoihin.

Näin se on. Kun alat saamaan itseäsi kuntoon ja yrität tehdä asioita joista eniten nautit, niin sitten tulee muut ongelmat. Väkisinkin tulee fiilis että ihmisen pitäisi vaan tehdä työtä, ihan sama tuottaako se minkäänlaista tyydytystä, tai vastaako työ uratoiveitasi, kunhan vaan et tule ruinaamaan Kelan tai muiden vastaavien tahojen etuuksia.

En todellakaan olisi missään tekemisissä näiden tahojen kanssa jos ei olisi pakko.
Vihaan tätä työttömyyttä ja olen yrittänyt kaikkeni työllistymisen suhteen, ja tulen yrittämäänkin.
Välillä itken täällä kotona ja punnerran vitutukseeni, mutta minä todella yritän.

Uutta musaakin syntyy ja biisit ovat tuotantovaiheessa. Meininki kappaleissa on positiivisempi kuin mitä tilanteessani voisi odottaa. Yritän olla toiveikas ja teen vitusti töitä sen eteen että minusta tulisi vielä joskus ihminen joka tulee toimeen sillä alalla, mille eniten lahjoja ja osaamista löytyy.

Tämä teksti on taas aikamoinen vuoristorata ja tajunnan pyttipannu, mutta päätän tämän siihen millä tämän aloitinkin.

Kysykää ystäviltänne - "Mitä kuuluu?"
Kaikki ei näy päälle päin, ja kukaan tässä maailmassa ei ole niin vahva, etteikö joskus tarvitsisi tukea.

Pahoittelen jos viime aikojen käyttäytymiseni on ollut epäkorrektia, agressiivista, ja sosiaalisesti sisäänpäin kääntynyttä, mutta siihen on ollut syynsä.

Ja lopuksi.
Masennus ei tartu, eikä masentunutta tai sen kanssa kamppaillutta ihmistä tarvitse vältellä.
Ihminen voi olla väsyneempi, etäisempi ja vähemmän kiinnostunut, mutta se sama ihminen siinä silti on.

Mitä teille kuuluu?

Rakkaudella Arto